keskiviikko 22. joulukuuta 2010

ruka 8-12.12

Tää tulee nyt vähän myöhässä, sori! Elikkäs olin skisport finlandin järjestämällä leirillä rukalla 8-12 päivä, ja oli mahtava leiri, kiitos kaikille jotka oli mukana! Sain paljon uusia vinkkejä laskuun sekä kuivatreeniin, ja lasku alkoi kulkea entistä paremmin. Laskin leirillä myös elämäni ekan sykätreenin, ei ollu mitään hirveitä odotuksia mutta oli kyllä ihan siistiä! Leirin jälkeen selkä on vähän känkkäröiny, samoin astma, mutta nyt tulee sitten 4 päivä joululoma treenistä niin ehtii paikat palautua, sitten taas kinkunpolttotreeniä uuteevuoteen asti ja tammikuun alussa kohti ruotsia :) Tästä jatketaan ! Jenski

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Levi FIS

Nyt on ensinmäiset aikuisten kisat takana ja vielä kotirinteessä pääsi laskemaan. Seuraavat kisat onkin sitten Rollossa.

Kisat meni ihan hyvin, tai no yksittäisiä hyviä laskuja ne lähinnä oli kun 1. päivänä laskin ulos 1. kierroksella ja 3. ja 4. päivä päättyi ulosajoon toisella kierroksella, mutta olihan se siistii päästä laskee aikuisten kisoissa. Ilmapiiri oli omasta mielestä rennompi kuin nuorten kisoissa. Eihän ne kisat mitenkään muuten eronneet nuorten kisoista, ihan normaalit kisat kun oli jo rutiini siihen mitä kisoissa tehdään.

Nyt reenit jatkuu normaalisti. Vähän perus puikkaa ja suurpuikka ja sit kohti Ounasvaaran ja Pyhän koitoksia ja pisteitä hankkimaan, myös kokemusta tietenkin.

-Juho