tiistai 8. helmikuuta 2011

Ympäri pohjoismaita

Nyt on sitten reissaultu melkosen paljon tässä viimeisen kuukauden aikana ja olen ihan tyystin unohtanut kirjoitella tänne päivityksiä joten nyt vähän pitempi tekstin poikanen. On tullut käytyä Ruotsissa kisailemassa Jällivaarassa ja treenaamassa Kåbdaliksessa. Suomenmaalla on ollut nuorten SM kilpailut Ylläksellä, FIS-kilpailut Tahkolla ja Kolilla. Tahkolla oli myös Audi-cup kilpailu ja treenausta ennen FIS-kilpailuita.

Kåbdalis
Tammikuun alkuun olimme treenaamassa pienessä Kåbdaliksen hiihtokeskuksessa, Pohjois-Ruotsissa jossa oli kummiskin erittäin hyvät rinteet. Laskettiin kolme päivää suurpuikkaa aika vaihtelevissa keleissä, kun rinteen alapäässä oli 25 astetta pakkasen puolella ja ylhäällä taas alle kymmenen astetta. Lasku alkoi tuntumaan jo hyvältä ja toistojakin tuli ihan mukavasti. Seuraavana päivänä sitten matkustettiin Jällivaaraan laskemaan kolme FIS-kilpailua.

Gällivare
Kåbdaliksen leirin jälkeen matkustettiin Jällivaaraan katsomaan missä kondiksessa se suurpuikka sitten onkaan noin muihin verrattuna. Ensinmäistä kisapäivää edeltävänä päivänä oli hyvä fiilis vaikkakin matkalla oli ollut 38 astetta pakkasta ja auton lämmitys ei oikeen toiminut joten auton sisällä oli pakkasta! Kisäpäivän aamuna pakkanen oli laskenut mutta tuulta oli sitäkin enemmän. Kilpailut onnistuttiin kuitenkin pitämään uudessa rinteessä joka oli ihan super kovassa kunnossa. Numero oli vielä kuitenkin sen verran huono että rata ehti kulua melkolailla ja ensinmäisen kisan toisella kierroksella tulikin sitten sellainen virhe että hyviin pisteisiin ei ollut enää mahdollisuuksia. Ekana päivänä jällivaarassa oli kaksi kilpaulua joista toinen meni jo paremmin, ainakin ilman virheitä.

Toisena päivänä rinne oli eri, koska FIS:in sääntöjen mukaan ei saa laskea kolmea kilpailua peräkkäin samassa rinteessä. Uusi rinne oli aivan erin tyyppinen, kun aiempi oli ollut jäinen ja jyrkkä, oli uusi pehmeämpi ja loivempi jossa oli paljon kumpuja. Itse tykkäsin juuri tästä rinteestä enenmän, ehkäpä sen takia että laskin siihen mennessä kauden parhaat pisteet ja samalla koko elämäni parhaat FIS-pisteet. Laskut ei ollut mitenkään erityisen hyviä, mutta sellasia perus vetoja. Tältä reissulta jäi hyvä fiilis ja oltiin valmiina kohti uusia koitoksia nuorten SM kilpailuissa.

Ylläs, nuorten SM
Sykäää!!! Ensinmäistä kertaa syksykilpailut. Meillä oli kaksi syöksykilpailua joista ei jaettaisi SM-mitaleja. Kisoja piti edeltää kaksi harjoitusta, mutta toinen jouduttiin perumaan sumun takia. Mutta yksi virallinen harjoitus on pakollinen ennen syöksy kilpailua jota sitäkin siirrettii iltaan kun aamulla oli niin kova tuuli ettei kondoli pyörinyt ja olisi jouduttu menenemään ankkurihissillä. Kun ensinmäinen harjoitus päästiin laskemaan niin tunnelma oli aivan huipussaan. Ja kun vielä maaliinkin pääsi sellaisella varmalla hyvällä laskulla, sitä tunnetta ei voinut sanoin kuvailla. Se oli jotain aivan mahtavaa!

Kilpailuissahan ei vauhtilajeissa ole kuin yksi kierros joten heti oli onnistuttava. Kisalaskuissa yläosassa olin jäänyt kärkeä melko paljon, mutta hyvät loput nostivat minut sijoille 29. ja 16. Ei se fiilis siitä voi paljon parantua!

Sitten oli super-g:n vuoro. Rinne oli sama ja ratakin melkolailla samanlainen kuin sykässä, mutta tieten enemmän käännöksiä. Super-g kisojakin oli kaksi joista toisesta jaettiin SM-mitaleja. Tuloksena oli kaksi perus laskua ja loistavia kuvia, kun toisessa kilpailussa oli viimeinen lähtijä. Yksin minä, valmentaja ja lähettäjä lähtökopissa. Aurinko oli laskemassa mutta vielä näkyi ja loi hyvän näkyvyyden rinteeseen ja punaisen taivaanrannan.!


Yhden lepopäivän jälkeen oli vuorossa tekniikkalajit, Yksi suurpujottelu ja yksi pujottelu jotka kummatkin olivat SM kilpailuita. Ensin piti laskea suurpujottelu mutta tuuli oli lähemmäs 30 m/s niin ei kisaa voitu aloittaakkaan. Suurpujottelun perumisen jälkeen päätettiin että illalla lasketaankin pujottelu kilpailu. Se ei menny kovin hyvin kun ei oikeen ole saanut pujottelua kulkemaan kilpailuissa joten sijoitus oli 30.

Suurpujottelukisapäivänä rinne oli sama kuin aiemmissa lajeissa, elikkä jyrkkä höystettynä pienillä kummuilla tiesin sen olevan minulle hyvä ja suurpujottelun olevan hyvässä kunnossa. Ensinmäisen kierroksen lasku lähti hyvällä rytmillä vaikkakin pieniä virheitä tuli ja kun tulin maaliin, ajattelin että se oli semmonen perus lasku. Kuitenkin lasku johti sijalle 20. Toiselle kierrokselle lähdin vetämään vaan aivan täysillä ja lasku meni hyvin. Lopputuloksissa olin sijalla 13, toisen kierroksen kymmenenneksi nopeimmalla ajalla. Ja kun kyseessä oli nuorten SM-kilpailut, oli kilpailussa eri sarjoja. Minä olin sarjassa jossa oli vuonna -95 ja -94 syntyneitä miehiä. Tässä sarjassa minä olin 2. Elikkä voitin siis SM hopeaa J-2 sarjassa. Se kruunasi koko SM-kilpailut ihan täydellisesti. Se oli minun ensinmäinen SM-mitali ja vielä hopeisena.!

Tahko, Audi-cup ja FIS
Tahkolla oli pari junnukilpailua jotka meni yhan täysin päin prinkkalaa. Joten ei muuta kuin treenaamaan kolme päivää lähinnä puikkaa ja vähän suurpuikkaa. Lasku alko menemään ihan kohtalaisesti ja oltiin valmiina kisaan. FIS-kilpailut meni ihan kohtalaisesti, lasku alkoi tuntumaan jo ihan hyvältä ja varmalta, mutta tulokset olivat melko heikot. Pujottelu ei siis mennyt kovinkaan hyvin joten seuraavaksi kohti Kolin suurpujottelua.

Koli
Kolin suurpujottelu oli minulle ihan uusi koska en ennen ollut laskenu suurpuikkaa kolilla ja rinnekkin oli minulle uusi. Rinne ei ollut ihan minun mieleen kun alussa oli 4 käännöstä jyrkempää osaa ja loppu oli sitten aivan tasasta ''murtsikkarinnettä''. Laskuissa meni hyvin alku ja jyrkkä osuus, mutta tasanen loppu oli aivan hirveää räpeltämistä ja aikaa kärkeen kertyi kumpanakin päivänä paljon. Sijoitukset olivat siinä kahdenkymmenen paikkeilla kuitenkin, kun moni kovatasoisempi kilpailija oli jäänyt pois. Hirveän hyvä fiilinki ei kisoista jääny, mutta ei sitä rinnettä kannata haukkua vaan opetellä ensin laskemaan tasasella. :D


Melkolailla pitkä teksti tuli, mutta toivottavasti jaksoitta lukea.

Tuloksia voi katsoa FIS:in sivuilta: http://www.fis-ski.com/uk/disciplines/alpineskiing/results.html

-Juho

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kaikki yhdessä viikossa ?

Nyt ollaan taas kotiuduttu Kittilään. 9 päivän reissu alkoi perjantaina, mulla vähän rennommissa merkeissä kuin yleensä. Käväsin kotona Imatralla moikkaamassa vanhempia ja kavereita, ja tietty piti käydä tsekkaamassa toinen kotirinne, Myllymäki… oli kivaa vaihtelua treenata pienessä ja tosi tutussa rinteessä ja nähä, että sielläkin pyörii treenit hyvällä porukalla! :)
No, aikasin tiistaiaamuna suuntana oli Tahko ja pari treenipäivää ennen kisoja. Voin kyllä sanoo, ettei noina kahtena päivänä ollu kovin montaa hyvää laskua, ei suurpuikassa, eikä varsinkaan puikassa. Kauden huonoimpia laskuja just ennen kisoja --> videoiden kattelemista ja vaparia..
Torstaina oli ekat kisat, puikkaa. En laskenut yhtään niin kuin osaisin. Hirveä keskittyminen perjantaille tuotti tulosta ja ylsin jo omalle tasolle :) sija 8 ja mun parhaat FIS-pisteet puikassa. Sieltä sitten hyvällä mielellä tuttuihin maisemiin Kolille.
Viikonloppuna vedettiin kaksi suurpuikkakisaa, lauantaina tiukassa kisassa laskin perusvedot ja olin 6, jaetulla sijalla. Illalla sattui sitten pikku accident..täydessä suksienlaittohuoneessa kaatui suksia ja mun kisasukset siinä samalla, tuloksena syvä poikittainen naarmu pohjaan. Suunnitelma B käyttöön; kisasukset lanareiksi ja kakkossukset kisakuntoon!
Eipä siitä kuitenkaan ollut mitään haittaa, sunnuntaina lasku kulki ja laskin ensimmäisen kerran FIS-kisoissa palkinnoille :) 3.sija ja hyvät pisteet, kiva lopetus värikkäälle viikolle!
Iso KIITOS varsinkin huoltajille ja Jukille! Nyt nenä kiinni kirjaan ja keskittyminen koeviikkoon.

- Minttu